Porvali, Seppo

Kari - tasavallan hovinarri


           

Legendaarisen Kari Yrjänä Suomalaisen elämäkerta

Pilapiirtäjä, professori Kari Yrjänä Suomalainen (1920-1999) oli legenda jo eläessään. Hän syntyi erittäin taiteelliseen sukuun ja piirsi jo koulupoikana tasakylkisten kolmioiden sijasta koepaperiin opettajan karikatyyrin.

Kari osallistui jatkosotaan, ensin tykistön tulenjohtueessa, sitten TK-miehenä. Vahva isänmaallisuus kulki mukana koko elämän, vaikka se monen muun kohdalla unohtui itätuulen puhureissa.

Vaikka Kari ei pärjännyt koulussa (tai ei viitsinyt), hänestä kasvoi yleisnero, joka loi uransa ennen kaikkea Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjä vuosina 1951-1991. Piirtämistä Kari ei kuitenkaan jättänyt, ei myöskään vankkoja mielipiteitään.

Ilman kunnon hovinarria keisari voi pöyhistyä jumalaksi ja hovimiehet unohtavat olevansa narreja, kirjoitti aikoinaan akateemikko Matti Kuusi Karista. Kari oli se henkilö, joka piirsi kuten kansa ajatteli ja laittoi poliitikot heille kuuluvan asemaan.

Mutta millainen oli Kari Suomalainen ihmisenä, aviomiehenä ja isänä? Toimittaja-kirjailija Seppo Porvali kuvaa rehellisessä dokumenttiteoksessaan tuntemansa Karin elämänkaarta unohtamatta hetkeäkään Suomalaisen omaa vahvinta asetta - huumoria!

     
ISBN
952-5170-10-1
Luokka: 99.1
Sidottu, 240 sivua
Hinta: 27,50 e
1999
Kustannusosakeyhtiö Revontuli

 

 
SULJE